Muutos perustelulomakkeeseen lomakkeeseen

Työntekijän tulee esittää muiden rajanylitykseen vaadittavien asiakirjojen lisäksi perustelulomake maahan tulon välttämättömyydestä Suomen rajalla rajatarkastusviranomaiselle. Mikäli henkilö täyttää maahantulon edellytykset ja maahantulo sallitaan, tulee henkilön siirtyä välittömästi karanteenia vastaaviin olosuhteisiin 14 vuorokauden ajaksi. HUOM! Rajatarkastusviranomainen ei myönnä ennakkopäätöstä rajanylityksestä.

Viranomaiset ovat muuttaneet lomaketta, joka työntekijän tulee esittää rajalla saapuessaan Suomeen. Uusi lomake löytyy täältä>>

Korona ja kausityö

Pääsääntöisesti kausityöntekijä ei pääse tulemaan kolmansista maista Suomeen, koska kausityötä ei ole tällä hetkellä määritelty välttämättömäksi työmatkaliikenteeksi tai muuksi välttämättömäksi liikenteeksi. Kuitenkin jos kyse on huoltovarmuuden tai työmarkkinoiden toimivuuden kannalta välttämättömäksi katsottavasta työstä, voi maahanpääsy rajaviranomaisen tapauskohtaisen harkinnan mukaan olla mahdollista.

Suomen viranomaiset arvioivat myöhemmin ja suhteessa kansanterveyteen onko ulkomaisen kausityövoiman maahantulo mahdollista.

Maahanmuuttovirasto käsittelee tällä hetkellä ainoastaan kausityöoleskelulupia (3-9kk). Käsittelyssä on jo jätetyt hakemukset. Uusia oleskelulupia ei voi hakea, sillä lähetystöt ovat suljettuina toistaiseksi.
Ainoastaan jo Migrissä oleviin kausityöoleskelulupiin voi tulla tällä hetkellä myöntävä ratkaisu.

TEM kysymyksiä ja vastauksia: Korona ja työvoiman liikkuvuus

Suomen suurlähetystö Kiova Facebookissa

Kausityövoiman saatavuus uhattuna

Kausityövoiman saatavuus on tällä hetkellä uhattuna koronaviruksen leviämisen vuoksi. Monet maat ovat sulkeneet rajojaan ja lentoliikenne on lopetettu toistaiseksi.

Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys pyrkii yhteistyössä MTK:n ja HML:n kanssa varmistamaan kausityövoiman saatavuuden. Tiedotamme viranomaisohjeista näillä sivuilla.

Tietoa koronaviruksesta, sen oireista ja toimintaohjeista saa THL:n sivuilta: thl.fi. Sivut voivat toimia hitaasti suuren kävijämäärän vuoksi.

Maaseutuelinkeinojen tes

Maaseudun Työnantajaliitto ja Teollisuusliitto ovat päässeet 27. tammikuuta neuvottelutulokseen maaseutuelinkeinojen, puutarha-alan, viher- ja ympäristörakentamisalan sekä turkistuotantoalan työehtosopimuksista.

Tiedotamme työehtosopimuksen yksityiskohtiin, kun saamme tiedot Maaseudun Työnantajanliitosta.

Kysely kausityövoimasta

Nyt on mahdollisuus osallistua kyselytutkimukseemme kausityöhön liittyen. Kyselyn avulla keräämme tietoa ja taustaa kausityölupaneuvotteluihin. Kyselyyn vastataan tilakohtaisesti ja anonyymisti. Vastauksia on tullut jo mukavasti, mutta lisää kaivataan. Kiitos avustasi!

Kysely on suljettu.

Boostia pellon tuottoon

Marjaosaamiskeskuksen opintomatka 18. – 19.9.2019

Maan hyvä kasvukunto on tuottavan marjatilan perusedellytys. Vesi- ja ravinnetalous, maan biologinen aktiivisuus ja rakenne vaikuttavat kasvien kasvuun sekä tautien ja sään ääri-ilmiöiden kestävyyteen. Huomion kiinnittäminen maan kasvukuntoon tulee yhtä tärkeämmäksi.

Järjestämme syyskuun 18. – 19. päivä opintomatkan Etelä-Suomeen. Matkan teemana on Boostia pellon tuottoon. Vierailukohteissa tutustumme maan kasvukunnon parantamiseen ja ympäristönäkökulmiin. Käymme tutustumassa Hyvinkään Palopurolla agroekologiseen symbioosiin, Jokioisilla Luonnonvarakeskuksen koekenttiin sekä Forssassa Biotuksen toimintaan. Lisäksi vierailemme Soilfoodin edustajan Mika Malinin tilalla Vihdissä. Marjatilakohteina matkallamme on Kankaisten marjatila Hämeenlinnassa sekä Suttisen tila Pälkäneellä. 

Lue lisää:

https://mailchi.mp/c99c9ccae47f/opintomatka-etel-suomeen-18-1992019

Vaakojen vakauspäivä 22.5.2019

Järjestämme Pakkasmarja Oy:n kanssa yhteistyössä perinteisen vaakojen varmennus- ja vakauspäivän keskiviikkona 22.5.2019 Pakkasmarjalla marjojen vastaanottolaiturissa (Halli 1, Mansikkaraitti 10)

Vaa`at pitää varmentaa 3 vuoden välein. Jos jätät vaakasi Pakkasmarjan laituriin ja varmentaja ei ole paikalla, niin kirjaa pysyvästi (= esim. teipillä, joka pysyy tuulessa) vaa’an päälle oma nimesi ja yrityksesi y-tunnus.

Varmennuksen suorittaa Kiwa Inspecta Oy.
Hinnat:

  • Max  < 60kg             40 €/vaaka
  • Max 60-300kg          60 €/vaaka
  • Kappalehinta sisältää mahdollisen virityksen/säädön lakisääteisiin virherajoihin.
    Hinnat ovat ilman arvonlisäveroa (alv 0%).

Lisäksi: 

  • Palosammuttimien huolto 8€/sammutin (sis. alv)
    maksutavat, käteinen, kortti tai lasku 
  • Vaakaesittely G. W. Berg
  • K-rauta Suonenjoki (ensiaputarvikkeet, suojavarusteet, työvaatteet, sammuttimet jne.)
  • Kahvio
  • Pakkausmateriaalien nouto ja tilaus
  • Sopimusten teko mahdollista Anun opastuksella

Kasteluvesinäytteiden vastaanotto

Kasteluvesinäytteet voi palauttaa Pakkasmarjalle 22.5. vaakapäivän aikana klo 15 mennessä. HUOM! ota näyte aikaisintaan samana aamuna. Saat vesinäyteanalyysin Pakkasmarjan ja SSMY:n pyytämällä tarjoushinnalla, joka on nyt 80,65 €/näyte (alv 0%). Tutkimukseen kuuluvat seuraavat määritykset: Escherichia coli, Enterokokkibakteeri, väriluku ja haju. Tarkista, onko kasteluvesianalyysisi voimassa.

Myös Sisä-Savossa kuntien ympäristöterveystarkastajat auttavat kasteluvesinäytteiden lähettämisessä Savo-Karjalan ympäristötutkimus Oy:lle. Ympäristöterveyspalveluiden toimipisteet sijaitsevat Suonenjoella, Pielavedellä ja Tervossa.

Näytepulloja ja lähetteitä voi noutaa Pakkasmarjalta (Lintikonkatu) ma-pe klo 8-15.30 tai SSMY:n toimistolta (varmista, onko toimistossa ketään paikalla).