Maa- ja metsätalousministeriö kertoi tiedotteessaan, että lista kriittisten alojen kausityöntekijöistä toimitetaan Rajavartiolaitokselle tiistaina 14.4.2020, joka lopulta päättää maahan päästettävästä työvoimasta. Lue tiedote twitteristä
Kategoria: Uncategorized
Korona ja kausityö
Pääsääntöisesti kausityöntekijä ei pääse tulemaan kolmansista maista Suomeen, koska kausityötä ei ole tällä hetkellä määritelty välttämättömäksi työmatkaliikenteeksi tai muuksi välttämättömäksi liikenteeksi. Kuitenkin jos kyse on huoltovarmuuden tai työmarkkinoiden toimivuuden kannalta välttämättömäksi katsottavasta työstä, voi maahanpääsy rajaviranomaisen tapauskohtaisen harkinnan mukaan olla mahdollista.
Suomen viranomaiset arvioivat myöhemmin ja suhteessa kansanterveyteen onko ulkomaisen kausityövoiman maahantulo mahdollista.
Maahanmuuttovirasto käsittelee tällä hetkellä ainoastaan kausityöoleskelulupia (3-9kk). Käsittelyssä on jo jätetyt hakemukset. Uusia oleskelulupia ei voi hakea, sillä lähetystöt ovat suljettuina toistaiseksi.
Ainoastaan jo Migrissä oleviin kausityöoleskelulupiin voi tulla tällä hetkellä myöntävä ratkaisu.
TEM kysymyksiä ja vastauksia: Korona ja työvoiman liikkuvuus
Kausityövoiman saatavuus uhattuna
Kausityövoiman saatavuus on tällä hetkellä uhattuna koronaviruksen leviämisen vuoksi. Monet maat ovat sulkeneet rajojaan ja lentoliikenne on lopetettu toistaiseksi.
Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys pyrkii yhteistyössä MTK:n ja HML:n kanssa varmistamaan kausityövoiman saatavuuden. Tiedotamme viranomaisohjeista näillä sivuilla.
Tietoa koronaviruksesta, sen oireista ja toimintaohjeista saa THL:n sivuilta: thl.fi. Sivut voivat toimia hitaasti suuren kävijämäärän vuoksi.
Vuosikokous
Vuosikokouksen ajankohtaa on siirrettävä vallitsevan poikkeustilanteen vuoksi. Uusi kokousaika ilmoitetaan myöhemmin. Toimimme viranomaisten ohjeituksen mukaan.
Hätälupa Reglonen käytölle
Tukes on myöntänyt kasvinsuojeluaine Reglonelle hätäluvan ajalle 1.5. – 15.7. ja 10.8. – 22.9.2020. Aineen käyttö on poikkeusluvalla sallittua seuraaville kasveille: Perunan varsiston hävitykseen ja mansikan rönsyjen poistoon sekä rikkakasvien torjuntaan juuripersiljalla, porkkanalla, palsternakalla, pinaatilla ja kylvösipulilla.
Lue Reglonen myyntipäällysteksti täältä>>
Maaseutuelinkeinojen tes
Maaseudun Työnantajaliitto ja Teollisuusliitto ovat päässeet 27. tammikuuta neuvottelutulokseen maaseutuelinkeinojen, puutarha-alan, viher- ja ympäristörakentamisalan sekä turkistuotantoalan työehtosopimuksista.
Tiedotamme työehtosopimuksen yksityiskohtiin, kun saamme tiedot Maaseudun Työnantajanliitosta.
Kysely kausityövoimasta
Nyt on mahdollisuus osallistua kyselytutkimukseemme kausityöhön liittyen. Kyselyn avulla keräämme tietoa ja taustaa kausityölupaneuvotteluihin. Kyselyyn vastataan tilakohtaisesti ja anonyymisti. Vastauksia on tullut jo mukavasti, mutta lisää kaivataan. Kiitos avustasi!
Kysely on suljettu.
Boostia pellon tuottoon
Marjaosaamiskeskuksen opintomatka 18. – 19.9.2019
Maan hyvä kasvukunto on tuottavan marjatilan perusedellytys. Vesi- ja ravinnetalous, maan biologinen aktiivisuus ja rakenne vaikuttavat kasvien kasvuun sekä tautien ja sään ääri-ilmiöiden kestävyyteen. Huomion kiinnittäminen maan kasvukuntoon tulee yhtä tärkeämmäksi.
Järjestämme syyskuun 18. – 19. päivä opintomatkan Etelä-Suomeen. Matkan teemana on Boostia pellon tuottoon. Vierailukohteissa tutustumme maan kasvukunnon parantamiseen ja ympäristönäkökulmiin. Käymme tutustumassa Hyvinkään Palopurolla agroekologiseen symbioosiin, Jokioisilla Luonnonvarakeskuksen koekenttiin sekä Forssassa Biotuksen toimintaan. Lisäksi vierailemme Soilfoodin edustajan Mika Malinin tilalla Vihdissä. Marjatilakohteina matkallamme on Kankaisten marjatila Hämeenlinnassa sekä Suttisen tila Pälkäneellä.
Lue lisää:
https://mailchi.mp/c99c9ccae47f/opintomatka-etel-suomeen-18-1992019
Vaakojen vakauspäivä 22.5.2019
Järjestämme Pakkasmarja Oy:n kanssa yhteistyössä perinteisen vaakojen varmennus- ja vakauspäivän keskiviikkona 22.5.2019 Pakkasmarjalla marjojen vastaanottolaiturissa (Halli 1, Mansikkaraitti 10)
Vaa`at pitää varmentaa 3 vuoden välein. Jos jätät vaakasi Pakkasmarjan laituriin ja varmentaja ei ole paikalla, niin kirjaa pysyvästi (= esim. teipillä, joka pysyy tuulessa) vaa’an päälle oma nimesi ja yrityksesi y-tunnus.
Varmennuksen suorittaa Kiwa Inspecta Oy.
Hinnat:
- Max < 60kg 40 €/vaaka
- Max 60-300kg 60 €/vaaka
- Kappalehinta sisältää mahdollisen virityksen/säädön lakisääteisiin virherajoihin.
Hinnat ovat ilman arvonlisäveroa (alv 0%).
Lisäksi:
- Palosammuttimien huolto 8€/sammutin (sis. alv)
maksutavat, käteinen, kortti tai lasku - Vaakaesittely G. W. Berg
- K-rauta Suonenjoki (ensiaputarvikkeet, suojavarusteet, työvaatteet, sammuttimet jne.)
- Kahvio
- Pakkausmateriaalien nouto ja tilaus
- Sopimusten teko mahdollista Anun opastuksella
Kasteluvesinäytteiden vastaanotto
Kasteluvesinäytteet voi palauttaa Pakkasmarjalle 22.5. vaakapäivän aikana klo 15 mennessä. HUOM! ota näyte aikaisintaan samana aamuna. Saat vesinäyteanalyysin Pakkasmarjan ja SSMY:n pyytämällä tarjoushinnalla, joka on nyt 80,65 €/näyte (alv 0%). Tutkimukseen kuuluvat seuraavat määritykset: Escherichia coli, Enterokokkibakteeri, väriluku ja haju. Tarkista, onko kasteluvesianalyysisi voimassa.
Myös Sisä-Savossa kuntien ympäristöterveystarkastajat auttavat kasteluvesinäytteiden lähettämisessä Savo-Karjalan ympäristötutkimus Oy:lle. Ympäristöterveyspalveluiden toimipisteet sijaitsevat Suonenjoella, Pielavedellä ja Tervossa.
Näytepulloja ja lähetteitä voi noutaa Pakkasmarjalta (Lintikonkatu) ma-pe klo 8-15.30 tai SSMY:n toimistolta (varmista, onko toimistossa ketään paikalla).
Tervetuloa kasvustarttiin 7.5.2019

Ohjelma klo 10 Tilaisuuden avaus, Miika Ilomäki, Hedelmän- ja marjanviljelijäin liitto, näytteilleasettajien terveiset, tutustumista pisteillä klo 12 alkaen ruokailu klo 13 Työnäytöksiä klo 14 Kakkukahvit ja arpajaiset Mukana tapahtumassa: Rapo, Flevoplant, Thwan van Gennip PlantoSys, Kekkilä Itumic, Kassone, Suonentieto Oy Elite tunnels, RKW Hyplast Voqlverschrikker lintutorjunta, Vihdin kone Oy (oljenlevitys) Konevel Oy, Ecoweedkiller Biotus Horti Expert, Viljelijän Avena Berner Satotaimet Savosta, BerryGrow ja KOPSA:Itä-Suomen yliopisto, Luonnonvarakeskus, Kehitysyhtiö SavoGrow Oy Pakkasmarja Oy |
Lisätietoja Saara Markkanen Marja-Suomen Taimituotanto Oy puh. 040 596 6363 Raija Kumpula Kehitysyhtiö SavoGrow Oy puh. 020 746 4630IlmoittautuminenEnnakkoilmoittautumista pyydetään 30.4. mennessä ruokailun ja kahvituksen järjestämiseksi. Ilmoittautua voit tästä linkistä>> |