Korona ja kausityö

Pääsääntöisesti kausityöntekijä ei pääse tulemaan kolmansista maista Suomeen, koska kausityötä ei ole tällä hetkellä määritelty välttämättömäksi työmatkaliikenteeksi tai muuksi välttämättömäksi liikenteeksi. Kuitenkin jos kyse on huoltovarmuuden tai työmarkkinoiden toimivuuden kannalta välttämättömäksi katsottavasta työstä, voi maahanpääsy rajaviranomaisen tapauskohtaisen harkinnan mukaan olla mahdollista.

Suomen viranomaiset arvioivat myöhemmin ja suhteessa kansanterveyteen onko ulkomaisen kausityövoiman maahantulo mahdollista.

Maahanmuuttovirasto käsittelee tällä hetkellä ainoastaan kausityöoleskelulupia (3-9kk). Käsittelyssä on jo jätetyt hakemukset. Uusia oleskelulupia ei voi hakea, sillä lähetystöt ovat suljettuina toistaiseksi.
Ainoastaan jo Migrissä oleviin kausityöoleskelulupiin voi tulla tällä hetkellä myöntävä ratkaisu.

TEM kysymyksiä ja vastauksia: Korona ja työvoiman liikkuvuus

Suomen suurlähetystö Kiova Facebookissa

Kausityövoiman saatavuus uhattuna

Kausityövoiman saatavuus on tällä hetkellä uhattuna koronaviruksen leviämisen vuoksi. Monet maat ovat sulkeneet rajojaan ja lentoliikenne on lopetettu toistaiseksi.

Suonenjoen seudun marjanviljelijäin yhdistys pyrkii yhteistyössä MTK:n ja HML:n kanssa varmistamaan kausityövoiman saatavuuden. Tiedotamme viranomaisohjeista näillä sivuilla.

Tietoa koronaviruksesta, sen oireista ja toimintaohjeista saa THL:n sivuilta: thl.fi. Sivut voivat toimia hitaasti suuren kävijämäärän vuoksi.